IKÄVYYS – Aleksis Kivi, sävellys Luukas Hiltunen
Suomen kansalliskirjailija Aleksis Kiven (1834–1872) menehtyessä vain 38-vuotiaana 31. joulukuuta 1872 pitkällisten sairauksien murtamana, Tuusulan Syvälahdessa sijaitsevassa Alpertti-veljen torpassa, oli Suomen kansallissäveltäjä Jean (Janne) Sibelius (1865–1957) täyttänyt vain muutamaa viikkoa aikaisemmin, 8. joulukuuta 1872, seitsemän vuotta. Tapahtumilla oli välimatkaa noin 80 kilometriä: Sibeliukset asuivat Hämeenlinnassa, viettäen kesät Jannen isänäidin Katarina Fredrika Sibeliuksen (1792–1879) ja tädin Evelina Sibeliuksen (1832–1893) luona Loviisassa.
Muutamaa vuotta aikaisemmin, vuonna 1868, oli Jannen isä, lääketieteen tohtori Christian Gustaf Sibelius (1821–1868), menehtynyt 46-vuotiaana lavantautiin kesken suurten katovuosien, ja leski Maria Charlotta Sibelius, o.s. Borg (1841–1897), oli joutunut muuttamaan lapsineen äitinsä, ruustinna Katarina Borgin, o.s. Haartman (1812–1892) luokse asumaan, sillä leskeneläke ei riittänyt oman kodin ylläpitoon. Kuolinpesä oli julistettu konkurssiin tohtori Sibeliuksen takaamien, mutta maksamattomien ystävien velkojen vuoksi. Vain muutamaa kuukautta ennen Kiven menehtymistä, syksyllä 1872, Sibelius oli aloittanut koulunkäynnin ruotsinkielisessä Eva Savoniuksen (1846–1936) valmistavassa koulussa Hämeenlinnassa. Samoihin aikoihin hän oli aloittanut myös pianonsoiton opiskelun Julia-tätinsä ohjauksessa, jolloin hän oppi viimeistään lukemaan nuotteja.
Noin nelivuotiaasta alkaen Janne oli jo tapaillut sointuja ja melodioita pianolla. Muutamaa vuotta Kiven menehtymisen jälkeen, vuonna 1875, syntyi Sibeliuksen ensimmäinen sävellys; 12-tahtinen ja kestoltaan 45-sekuntinen Vattendroppar (Vesipisaroita), JS 216, viululle ja sellolle pizzicato. Uransa aikana Sibelius sävelsi Kiven runoihin muutamia kuoroteoksia, joista tunnetuin on Sydämeni laulu mieskuorolle (1898), joka Kiven tuotannossa sijoittuu osaksi romaania Seitsemän veljestä (julkaistu 1870).
Kun Hämeenlinnan Sibelius-seuran puheenjohtaja, Kansallisoopperan ja Baletin entinen päädramaturgi Juhani Koivisto lähestyi minua sähköpostitse 28. marraskuuta 2023, ja tiedusteli kiinnostustani säveltää Kiven Ikävyys -runo lauluksi baritonille ja pianolle, suostuin heti. Laulu tuli osaksi seuran Sibeliuksen inspiroimat -tilaussävellysten sarjaa, jossa seura tilaa aikamme säveltäjiltä lauluja runoihin, jotka olisivat saattaneet kiinnostaa Sibeliusta, mutta joita hän ei kuitenkaan säveltänyt. Sarja perustuu ajatusleikkiin: entä jos ikääntyvä mestari olisi Ainolan hiljaisuudessa vielä saanut inspiraation säveltää laulun? Mihin suuntaan hänen sävelkielensä olisi kehittynyt?
Tilaus juhlisti samalla myös Aleksis Kiven 190-vuotissyntymäpäivää 10. lokakuuta 2024.
Haluni tarttua hankkeeseen oli sekä henkilökohtainen että ammatillinen. Sibeliuksen musiikki on ollut minulle merkityksellistä aivan lapsesta lähtien. Ollessani 4-vuotias, oli hänen Sinfoniansa nro 5 Es-duuri, Op. 82 (1915, uud. 1916 ja 1919) alkuperäisversiossaan ensimmäinen kosketukseni klassiseen musiikkiin, yhdessä sävelrunon Satu, Op. 9 (1892, uud. 1902) orkesterille, alkuperäisversion kanssa. Myös urani ammattimuusikkona käynnistyi Sibeliuksen musiikin parissa. Valmistuttuani Lahden konservatoriosta ammattimuusikoksi 30. toukokuuta 2018, esitti Lahden sinfoniaorkesteri kapellimestari Dima Slobodenioukin johdolla, Sibelius-festivaalin päätöskonsertissa 8. syyskuuta 2018, ylimääräisenä ohjelmanumerona, transkriptioni sinfoniaorkesterille Sibeliuksen urkuteoksesta Intrada, Op. 111a (1925). Transkriptio oli syntynyt vuodenvaihteessa 2017–2018 yhdessä urkuteos Surusoitosta, Op. 111b (1931), laaditun sinfoniaorkesteritranskription kanssa. Kesäkuussa 2019 Edition Wilhelm Hansen kustansi sovitukseni jousikvartetille Sibeliuksen teoksesta Scene d’Amour balettipantomiimista Scaramouche, Op. 71 (1913, muok. 1925), joka oli saanut maailmankantaesityksensä resitaalikonsertissani Ristinkirkossa, Lahdessa, 23. maaliskuuta 2018, Lahden konservatorion jousikvartettiyhtyeen tulkitsemana.
Ikävyys baritonille ja pianolle syntyi vain kahdessa päivässä Tampereella elokuussa 2024, valmistuen 15. elokuuta 2024, ja kantaesitettiin 6. lokakuuta 2024 Hämeenlinnassa Wetterhoffin talossa baritoni Jussi Vänttisen ja pianisti Kristian Attilan tulkitsemana. Kyseiset muusikot myös äänittivät laulun Sibelius-Akatemian R-talon konserttisalissa 10. maaliskuuta 2026, ja tallenne julkaistiin samana päivänä kuunneltavaksi YouTube -kanavalleni.
Ikävyys -laulu myötäilee musiikillisesti Kiven synkkää ja lohdutonta runoa, lisäten tekstiin myös kertovia elementtejä sisällön vaikuttavuutta vahvistamaan. Laulu poikkeaa täten tyypillisistä yksinlauluista dramaattisuudessaan, jota oopperamaisuudessaan ja laajassa kestossaan voi pitää lähes konserttiaariana. Jo heti alussa maalaa piano, ensimmäisillä hiljaisilla soinnuillaan, kuvan ”syksyiltaisesta autiolla maalla”, johon runon minäkertoja sielunsa hämäryyden rinnastaa. Staattiset sointuryppäät ja toistuvat, kellomaiset oktaavipoljennot, jotka esiintyvät halki teoksen ja toimivat samanaikaisesti kokonaisuutta yhtenäistävinä ja kannattelevina elementteinä, heijastavat minäkertojan näköalatonta mielentilaa. Synkkyyttä alleviivaa myös pianon matala rekisteri, josta poiketaan ylärekisteriin laulun aikana vain kaksi kertaa. Ensimmäinen poikkeamista tapahtuu minäkertojan julistaessa ”En taivasta mä tahdo, en yötä Gehennan”. Musiikki on sanoja edeltävästi noussut neljän tahdin aikana, kahden oktaavin verran, korkeaan kimmeltävään rekisteriinsä, joka julistavia sanoja säestäessä on kuin kajastus taivaasta, jonka minäkertoja määrätietoisesti torjuu. Toinen poikkeama ylärekisteriin tapahtuu vain yhdeksää tahtia tämän jälkeen, ennen minäkertojan huudahdusta ”No, ystävät!” Cis-duurissa käynnistyvä kepeä kolmitahtinen poikkeama osoittautuu onnellisuudessaan näennäiseksi, musiikin saadessa jo seuraavassa tahdissa, fis-mollin myötä, ailahtelevaisemman sävyn. Minäkertojan huudahdusta ”Oi kuulkaat mitä nyt anelen teilt” säestävä matala klusterisointu on, häilyvässä sävyssään, kuin suora heijastuma kaoottisesta sisimmästä. Tätä seuraavaa ”Tuonen tupa tehkäät” -kehotusta säestävät koraalimaiset soinnut, korostaen lopputuleman vääjäämättömyyttä. Minäkertojan astumista hautaansa – ”Hän kätköhön mullan, astuu” – kuvataan kahden tahdin mittaisella, kahdeksanosanuottisilla ja sekuntisuhteisilla säveltoistoilla, ja tätä seuraavilla hitailla klusterisoinnuilla pianon matalimmassa rekisterissä. Seuraa pianon pitkähkö 14-tahtinen välisoitto, jonka synkopoitu ylitahtinen ostinato-oktaavisäestys vasemmalla kädellä, gis-sävelellä, on suora viittaus Sibeliuksen 4. sinfonian a-molli, Op. 63 (1911), kolmanteen Il tempo largo -osaan. Kyseisessä osassa, sen loppupuolella, sama rytmikuvio säestää samalla sävelellä oktaavia ylempää, 2. viulujen esittämänä, pysähtynyttä musiikillista jaksoa. Tuossa jaksossa puupuhaltimien keskustelevat kaksitahtiset fraasit, osan aloitusmotiivin ympärillä, valmistelevat kokonaisuutta kohti voimakasta huipentumaa ennen osan päättävää hiljaista, staattista resignaatiota cis-sävelellä. Ikävyys -laulussani tuo rytmikuvio säestää pianon nousevaa ja intensiivisyydessään alati kasvavaa kahdeksantahtista temaattista kokonaisuutta, joka on johdettu minäkertojan esittämästä julistuksesta ”En taivasta mä tahdo”, kuin myötätunnontäyteisenä surumielisenä toteamuksena pimeydestä, josta minäkertoja ei ole nähnyt ulospääsyä. Pianon melankolinen kaksitahtinen melodinen fraasi, välisoiton päätteeksi, laskee kokonaisuuden pysähtyneelle gis-sävelelle. Minäkertoja on astunut hautaansa, josta hän huudahtaa ystävilleen kahdesti: ”Mun hautani, nyt kaivakaat halavain suojaan”. Toteamus ”Ja peitol mustal se peittäkäät taas” saa taustalleen pianon liikkuvan, itsenäisen musiikillisen kokonaisuuden keskirekisterissä, kuvaten minäkertojan ystävien työtä haudan kaivamiseksi ja sen peittämiseksi. Lapio iskeytyy viimeistä kertaa maankamaraan matalalle suurelle terassille kokosävelillä sävelillä cis-e, sanojen ”mä rauhassa maata tahdon” jälkeen, jättäen minäkertojan toteamaan yksin ”ja kumpua ei haudallein kohokoon koskaan, vaan multakedoksi kamartukoon, ettei kenkään tiedä, että lepokammioin, on halavan himmeän alla”. Se, onko kyse tässä alusta vai päätepisteestä, jää avoimeksi, minäkertojan toistaessa laulun melodisella aloitusfraasilla kysymyksen: ”Mi ikävyys, mi hämäryys, sieluni ympär’, kuin syksyiltanen autiol maal?” Laulun päättävät pianon hiljaiset, matalat klusterisoinnut.
Luukas Hiltunen
Composer & Arranger